Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin myös lihaton tammikuu. Ja hyvä siitä tulikin. Reilu kuukausi ja yli 800 lukukertaa myöhemmin pitäisi kai vihdoin paketoida Ihanasti lihatta -blogi. Syväluotaavaa synteesiä kasviskauden kokemuksista ei inspiroi tuottaa, mutta muutama huomio kuitenkin.

Tammikuu pääsi siis yllättämään todella myönteisesti. Olo ei ole vastaava kuin jonkin pitkin hampain lusitun tipattoman päätyttyä. En koe saaneeni vapaudut vankilasta -korttia enkä ole valmis ryntäämään lihalähtöruutuun. Oli hauskaa haastaa itsensä miettimään syömisiään uudelleen. Meillä syötiin luovemmin, värikkäämmin, aromikkaammin, monipuolisemmin, osin terveellisemmin ja ainakin hauskemmin kuin pitkään aikaan. Sitten viime kuuleman on syöty mm. borssia, valkoista papukeittoa, kuhaa walewska, juurespyttipannua, erilaisia sesongin risottoja ja pastoja... Ja päälle sitruunamarenkitorttua, mokkamuffinseja, mantelikakkua...

Painonkevennystä ei odotettu tapahtuvan eikä sitä kyllä tullutkaan, mutta oma olotila ruuan päälle oli lähes poikkeuksetta keveämpi kuin lihapitoisen annoksen. Nälkä jäi vain muutamana iltana ja varsinainen lihanhimo vaivasi tasan kerran. Silloinkin himosin nolosti nakkeja(!) Pätkä kyllä kyseli välillä lihapullien perään, muttei kovin ponnekkaasti.

Viime kuussa aterioita suunniteltiin, niistä juteltiin ja reseptejä hinkattiin. Jokainen meistä taisi löytää uusia suosikkeja. Suuri Testijakso myöskin kyllä ajoittui niin, että on ollut normaalia huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa panostaa aihepiiriin parissa puuhasteluun. Ei lapsiperhestatus silti selkeästi ole mikään tekosyy napostaa broilerisuikaleita ja jauhelihaperkeitä hamaan ennenaikaiseen loppuunsa saakka, se on nyt tullut todistettua.

Aiempaa kasvisruokakielteisyyttä olen miettinyt jonkin verran. Mullahan oli oma useamman vuoden vegevaiheeni tiedostavana teininä, mutta sen jälkeen en juuri ole fileeseen sylkenyt. Taustatekijöitä olen ollut tunnistavinani monta. Ensimmäinen ja tärkein syyni syödä lihaa on kannanotto ruokaKULTTUURIN puolesta. Ruoka on mulle niin vahvasti muutakin kuin ravintoa ja ympäristövaikutuksia, etten ole valmis kääntämään kokonaan selkääni koko kulinaariselle historialle liharuokalajien muodossa. En voisi kuvitellakaan esimerkiksi matkustavani maailmalla ja metsästäväni paikallisten perinne-erikoisuuksien tilalle soijapellettejä. Tai vaihtavani jonkun arvostamani keittiömestarin suositusmenusta osia vegeen. Tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta en arvosta kovin korkealle itse valittuja ruokarajoitteita tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. (Ja nyt sanoin sen vieläpä nätisti.) Toisekseen vieroksun kaikensorttisia fanaattisia joukkoliikkeitä, myös viheraatetta silloin kun siinä luiskahdetaan jonkinlaisiin 2000-luvun taistolaisuuden tunnelmiin. Kaitpa on myönnettävä, että myös joku älytön hedonisti-identiteetin korostaminenkin tässä on taustalla. Kasvissyöjäkunnan imago on mun mielikuvituksessa yhä ankeahko, vaikka moni mainio poikkeus sitä vastaan kuinka rikkoo. Ihan puhdas henkinen laiskuus, mukakiire ja helpon nautinnon tavoittelu tässä sopassa maistuvat myös.

Lihankäytön rajoittamisen puolesta puhuu joka tapauksessa niin moni järkiseikka, että meillä molemmilla perheen aikuisilla vankistui lihattoman tammikuun kuluessa hinku muuttaa pysyvästi syömisiämme. En pysty mitenkään selittämään itselleni tai lapsille, miksi olisi välttämätöntä tai yleensä millään lailla mielekästä tarjota lähes päivittäin lihapitoista ruokaa. Sen, millaiseksi kasvisten, kalan ja lihan suhde jatkossa muodostuu, näyttää aika.

Maistelen myös ajatusta, jatkaisinko bloggailua. Sekin on pitkän tauon jälkeen on ollut ihan hauskaa. Saapa siis nähdä, syntyykö tämän tekeleen tilalle vielä kunnon ulkoasulla ja kuvilla "oikea" vakkariblogi. Jos jotain saan aikaan, niin kuulet siitä laittamalla sähköpostisi tänne: ihanastilihatta@gmail.com. Ihanasti lihatta kiittää ja kuittaa NYT!

Jaa, jos vielä muutaman viime päivien reseptin nakkaisin?

RESEPTEJÄ

Ohraperunarieskat

Muserra pala hiivaa lämpimään veteen. Lisää ohrajauhoja, kunnes saat vellin. Mausta suolalla ja ripauksella sokeria. Anna kuplia lämpimässä. Valmista perunamuusi ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää vellin joukkoon muusi ja sitten riittävästi vehnäjauhoja, kunnes saat löysän, lusikoitavan taikina. Lapa jauhotetulle leivinpaperille kämmenenkokoisia lämpäreitä, jauhota pinta ja annan loikoa hetki. Paista kiertoilmalla 200 asteessa 15-20 minuuttia, mieluiten useampi pelti kerrallaan. Parhaita seuraavana päivänä, ehdan voin kanssa tietysti.

Kuhaa walewska

Kypsennä kuhafileitä uunivuoassa folion alla kuivassa valkoviinissä ja kalaliemessä 200 asteessa 10 minuuttia. Valmista sillä välin perunamuussi, johon lisäät pari keltuaista. Kaada kaloista liemi kattilaan ja keitä muutama minuuttia. Pidä kala lämpimänä. Tee sillä välin toisessa kattilassa voi-vehnäjauhosuurus. Lisää kuuma liemi, kermaa, valkopippuria ja suolaa ja lopuksi keltuainen. Pursota muussi ruusukkeiksi uunivuoan laidoille, lado kalat keskelle ja kuorruta kastikkeella. Gratinoi 250 asteessa. Ihanan vanhanaikaista hyvää!