Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Niin myös lihaton tammikuu. Ja hyvä siitä tulikin. Reilu kuukausi ja yli 800 lukukertaa myöhemmin pitäisi kai vihdoin paketoida Ihanasti lihatta -blogi. Syväluotaavaa synteesiä kasviskauden kokemuksista ei inspiroi tuottaa, mutta muutama huomio kuitenkin.

Tammikuu pääsi siis yllättämään todella myönteisesti. Olo ei ole vastaava kuin jonkin pitkin hampain lusitun tipattoman päätyttyä. En koe saaneeni vapaudut vankilasta -korttia enkä ole valmis ryntäämään lihalähtöruutuun. Oli hauskaa haastaa itsensä miettimään syömisiään uudelleen. Meillä syötiin luovemmin, värikkäämmin, aromikkaammin, monipuolisemmin, osin terveellisemmin ja ainakin hauskemmin kuin pitkään aikaan. Sitten viime kuuleman on syöty mm. borssia, valkoista papukeittoa, kuhaa walewska, juurespyttipannua, erilaisia sesongin risottoja ja pastoja... Ja päälle sitruunamarenkitorttua, mokkamuffinseja, mantelikakkua...

Painonkevennystä ei odotettu tapahtuvan eikä sitä kyllä tullutkaan, mutta oma olotila ruuan päälle oli lähes poikkeuksetta keveämpi kuin lihapitoisen annoksen. Nälkä jäi vain muutamana iltana ja varsinainen lihanhimo vaivasi tasan kerran. Silloinkin himosin nolosti nakkeja(!) Pätkä kyllä kyseli välillä lihapullien perään, muttei kovin ponnekkaasti.

Viime kuussa aterioita suunniteltiin, niistä juteltiin ja reseptejä hinkattiin. Jokainen meistä taisi löytää uusia suosikkeja. Suuri Testijakso myöskin kyllä ajoittui niin, että on ollut normaalia huomattavasti enemmän aikaa ja energiaa panostaa aihepiiriin parissa puuhasteluun. Ei lapsiperhestatus silti selkeästi ole mikään tekosyy napostaa broilerisuikaleita ja jauhelihaperkeitä hamaan ennenaikaiseen loppuunsa saakka, se on nyt tullut todistettua.

Aiempaa kasvisruokakielteisyyttä olen miettinyt jonkin verran. Mullahan oli oma useamman vuoden vegevaiheeni tiedostavana teininä, mutta sen jälkeen en juuri ole fileeseen sylkenyt. Taustatekijöitä olen ollut tunnistavinani monta. Ensimmäinen ja tärkein syyni syödä lihaa on kannanotto ruokaKULTTUURIN puolesta. Ruoka on mulle niin vahvasti muutakin kuin ravintoa ja ympäristövaikutuksia, etten ole valmis kääntämään kokonaan selkääni koko kulinaariselle historialle liharuokalajien muodossa. En voisi kuvitellakaan esimerkiksi matkustavani maailmalla ja metsästäväni paikallisten perinne-erikoisuuksien tilalle soijapellettejä. Tai vaihtavani jonkun arvostamani keittiömestarin suositusmenusta osia vegeen. Tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta en arvosta kovin korkealle itse valittuja ruokarajoitteita tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. (Ja nyt sanoin sen vieläpä nätisti.) Toisekseen vieroksun kaikensorttisia fanaattisia joukkoliikkeitä, myös viheraatetta silloin kun siinä luiskahdetaan jonkinlaisiin 2000-luvun taistolaisuuden tunnelmiin. Kaitpa on myönnettävä, että myös joku älytön hedonisti-identiteetin korostaminenkin tässä on taustalla. Kasvissyöjäkunnan imago on mun mielikuvituksessa yhä ankeahko, vaikka moni mainio poikkeus sitä vastaan kuinka rikkoo. Ihan puhdas henkinen laiskuus, mukakiire ja helpon nautinnon tavoittelu tässä sopassa maistuvat myös.

Lihankäytön rajoittamisen puolesta puhuu joka tapauksessa niin moni järkiseikka, että meillä molemmilla perheen aikuisilla vankistui lihattoman tammikuun kuluessa hinku muuttaa pysyvästi syömisiämme. En pysty mitenkään selittämään itselleni tai lapsille, miksi olisi välttämätöntä tai yleensä millään lailla mielekästä tarjota lähes päivittäin lihapitoista ruokaa. Sen, millaiseksi kasvisten, kalan ja lihan suhde jatkossa muodostuu, näyttää aika.

Maistelen myös ajatusta, jatkaisinko bloggailua. Sekin on pitkän tauon jälkeen on ollut ihan hauskaa. Saapa siis nähdä, syntyykö tämän tekeleen tilalle vielä kunnon ulkoasulla ja kuvilla "oikea" vakkariblogi. Jos jotain saan aikaan, niin kuulet siitä laittamalla sähköpostisi tänne: ihanastilihatta@gmail.com. Ihanasti lihatta kiittää ja kuittaa NYT!

Jaa, jos vielä muutaman viime päivien reseptin nakkaisin?

RESEPTEJÄ

Ohraperunarieskat

Muserra pala hiivaa lämpimään veteen. Lisää ohrajauhoja, kunnes saat vellin. Mausta suolalla ja ripauksella sokeria. Anna kuplia lämpimässä. Valmista perunamuusi ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää vellin joukkoon muusi ja sitten riittävästi vehnäjauhoja, kunnes saat löysän, lusikoitavan taikina. Lapa jauhotetulle leivinpaperille kämmenenkokoisia lämpäreitä, jauhota pinta ja annan loikoa hetki. Paista kiertoilmalla 200 asteessa 15-20 minuuttia, mieluiten useampi pelti kerrallaan. Parhaita seuraavana päivänä, ehdan voin kanssa tietysti.

Kuhaa walewska

Kypsennä kuhafileitä uunivuoassa folion alla kuivassa valkoviinissä ja kalaliemessä 200 asteessa 10 minuuttia. Valmista sillä välin perunamuussi, johon lisäät pari keltuaista. Kaada kaloista liemi kattilaan ja keitä muutama minuuttia. Pidä kala lämpimänä. Tee sillä välin toisessa kattilassa voi-vehnäjauhosuurus. Lisää kuuma liemi, kermaa, valkopippuria ja suolaa ja lopuksi keltuainen. Pursota muussi ruusukkeiksi uunivuoan laidoille, lado kalat keskelle ja kuorruta kastikkeella. Gratinoi 250 asteessa. Ihanan vanhanaikaista hyvää!

Sipulikeittoa ja kalajuttuja

Yläkerran herrashenkilö tapaa käydä usein kalassa, tämä on käynyt selväksi pihajutteloissa. Niinpä tiedustin tässä päivänä eräänä, josko saaliista liikenisi myyntiin asti. Kyllä kuulemma piisaa. Ja kahden viikon takuuaikana luvattiin madetoimitus. Kesken sunnuntain banaanipannukakkujen, vaahterasiirapin ja suolapähkinöiden (HYVÄÄ!) soi sitten ovikello. Muovipussissa pötkötti kiloinen nyljetty ja liukas matikka maksa eroteltuna. "Lahjaksi." Mitä ylellisyyttä! Kalaa niin tuoreena kuin olla voi, taiten käsiteltynä ja suoraan kotiin. Ja jatkoa on luvassa. Talvella tätä sorttia ja kesällä sitten kuhaa. Mademuhennosta ja -soppaa, Marskin kuhaa, kuhaa walewska... tuskin maltan odottaa.

Viikonlopun pöytään kala ei enää ehtinyt. Myöhäisille lounasvieraille haudutettiin toinen sesonkiin sopiva herkku, ranskalainen sipulikeitto. Siitä tuli sakeaa, pehmeää ja makeaa, timjamintuoksuista. Juustoinen leipäkansi savikipon päällä on kotoisa näky, parempaa kuin muistinkaan. Seuraksi P. leipoi rapeakuorisen hiivaleivän. Sille leviteltiin pehmeää ranskalaista juustoa, jonka maku oli tyrmäävää tuoksua miedompi. Stocka on tosiaankin petrannut juustoissaan.

Arjen lounasrintamalla on ollut ohjelmassa kestosuosikiksi kiipinyt Qulma Mariankadulla ja uutena Prego. Hyvähkön herkkutattipastan sai sieltä nopeasti ja siedettävään hintaan. Jotenkin oli olo silti kuin pörssipossen Amicassa. Kova kontrasti eilisen huippuelämykselle - HEL YES vaatii ehkä ihan oman erillisen postauksensa. Pitänee palata astialle.

Tänään Lastenklinikan reissu (teko)syynä pakastepizzaa ja zerocokista, mmm...

When herkkutatti met sahrami

Eilinen kohtaaminen arkkiviholliseni tofun kanssa päättyi yllätystulokseen. Marinointi riitti peittämään massan oman tunkkaisehkon maun. Rakenne oli suorastaan mieluisan kotijuustomainen. Chilin kanssa läträsin kyllä liikaakin omaan makuuni. Pätkä sai annoksesta oman chilittömän versionsa ja söi hyvällä ruokahalulla siihen nähden, että oli juuri kotiutunut sokerihumalaspäissään synttärikekkereiltä.

Olen aiemmin jopa soijapavuista asti itse väsännyt tofua enkä silti saanut siitä syötävää. Tofuun on tiivistynyt mulla oikeastaan kaikki ne kasvissyöntiin liittämäni negatiiviset mielleyhtymät. Hauskaa päästä tavoittamaan itsensä ennakkoluuloista ja ehkä jopa päästä niistä irti. Rohkaiseva alku ainakin. Aion yrittää vielä uudelleen. Ainut miinus tulee siitä, ettei tofu-vihannes-nuudeli-setti pitänyt nälkääni niin ollenkaan. Jo muutaman tunnin kuluttua käsi kävi sämpyläpussilla.

Tässä viikon mittaan on selvinnyt, että P. on keksinyt käydä blogista kurkistamassa, mitä pöydässä illalla odottaa. Hetken leikittelin ajatuksella, että huijaisin tänään hapansilakkapostauksella tahi vastaavalla, mutta se olisi liian julmaa. Ajattelin sen sijaan käyttää tänään loput jääkaapissa odottelevat herkkutatit ja laatia niistä risoton ja sen päälle pienen vuohenjuustovaahdon. Mitenhän mahtaisi toimia yhteen herkkutatti ja sahrami..? Taidanpa kokeilla.

Päin tofua!

Eilinen pinaattikeitto-optimismi valui lautaselle jäähtyneen sopan mukana viemäriin. Pätkä heittäytyi hankalaksi myöskin lohen ynnä uppomunansa kanssa. Mielimakujaan normaalisti, mutta vastenmielisyyden multihuipentuma juurikin eilen. Tappiomielialani syvyyttä kuvastaa tämän illan menu. Tuleman pitää tofua.

Kalpea paketti SITÄ on pötköttänyt kylmässä jo joitain päiviä mulkoillen minua joka jääkaapinavauksella. Ettei jopa ilkkuisi juuri sillä hetkellä, kun painan ovea kiinni ja valo on sammumaisillaan. Tiedämme kyllä molemmat, että meidän on määrä jälleen kohdata. Revanssin väistämättömyys on roikkunut painona ilmassa ja näin kasvisjakson lähetessä loppuaan hetki on vihdoin kypsä. Aistittavissa on myös hiven kostoa eilen venkoilleille. Pianpa tiedätte syöneenne...

Vyötettyäni kupeeni sekoitan kohta pirullisen maukkaan marinadin, joka olkoon ensimmäinen isku kauhistuttavan vastustajani kalpeaan epälihaan. Lataan valkosipulilla, inkiväärillä, punaisella chilillä, tummalla siirapilla ja soijalla ja laukaisen. Taistelutovereiksi kutsun nuudelit, rapeat vihannekset ja hapanimeläkastikkeen. Se on menoa nyt... mercy mercy me!

Hapanimeläkastike

ananasmehua
chiliä
ketsuppia
mangoa soseutettuna
riisiviinietikkaa
hunajaa
suolaa
maizenaa

Meneekö kuin Strömsössä?

P. suhtautuu kahtalaisesti homing-puuhasteluihini. Naureskelee vinoon ja kuittailee hapanimelästi, mutta toisaalta ruokkii ilmiötä kantamalla kotiin kaikenlaisia hauskoja kirjoja. Vakaumuksellista nyhväilijää ei ihan pienet piikit pysäyttäisikään.

Huuhaapuuhaakirjoistani esimerkiksi Strömsö - Parhaat palat on aina vaan kiva. Olen jo monena vuonna tehnyt sen ohjeella pinaattikeittoa pääsiäispäivän lounaaksi. Näitä itse istutettuja tradition taimia, jotka puolivahingossa ovat ehtineet tulla jotenkin tärkeiksi. Keväinen valo inspiroi väsäämään soppaa jo tänään. Mukaan kuuluu uppomuna. Ilmakuivatun kinkun korvaan nyt kylmäsavulohella. Pinaatti ja lohi toimivat yleensä aina yhteen.

Pinaattikeitto on kouluvuosien yrrrrrrrjöttävin muistoni (pardon my french!), mutta tämä se maistuu - kaikille meillä!

Pinaattikeitto ja uppomuna som på Strömsö

250 g lehtipinaattia
1 hienonnettu sipuli
voiya
7 dl kasvislientä
1 dl maitoa
1 dl kermaa
2 kl maissitärkkelysjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria
ilmakuivattua kinkku (/kylmäsavulohta)

Kuullota silputtu pinaatti ja sipuli voisaa. Lisää nesteet, keitä muutama min. Suurusta. Anna kiehua hetki. Mausta.

Uppomunat: vettä, 1 rkl etikkaa, 1 tl suolaa, munia

Kiehauta vesi. Lisää etikka ja suola. Riko munat yksitellen kuppiin ja valuta varovasti veteen. Anna kypsyä 3-4 min. Nosta reikäkauhalla niin, että keltuainen säilyy ehjänä. Itse teen nämä kirjan extravinkin mukaisesti metallirenkaissa, ihan vaan lisänäyttävyyspisteiden toivossa.

Suuri pikavegeillusioni

Tänään oli tarpeen tehdä silmänkääntötemppu eli raapaista nolla-ajassa pöytään jotain maistuvaa ja antaa vieläpä vaikutelma, että anti olisi oikein lämpiminkin ajatuksin tarjolle valittua. Olin vartissa valmis seuraavin nuotein: Sammy´s sitruunacouscous hyvällä oliiviöljyllä ja sitruunamehulla peiteltynä (pikacouscous on pikacouscous, tämä niistä syötävin), pikaraita raastetusta kurkusta, valkosipulista ja partaäijäjogurtista, paistettua halloumia ja tsatsouleita (tarkoittaa ihan ikiomassa sanastossa niitä tiettyjä pepperoneja), kalamataoliiveja, purkista mikron kautta kulhoihin munakoisoa sekä vanhoja lempiystäviäni, härkäpapuja tomaatissa. Päälle hunajahalvaa. Illusion täydensi monen pienen astian kattaus. Sorttia vaikutti äkkiä olevan vallankin monenlaista. Sneaky old me... Eikä tarina onneksi kerro, mitä ruokavieras oikeasti mahtoi ajatella.

Nolopaljon vehnää

Viikonlopusta tuli vahingossa valkoisen vehnän juhlaa. Tuplasatsista taikinaa jouduttiin pyörittämään pizzat kahtena iltana. Ikinä ei olla syöty niin paljon kotipizzaa kuin viime viikkoina. Ja tämä ihan taikinallisista syistä. On niin hauskaa koittaa hioa sitä huippuunsa. Sarjassamme, kuinka tehdä yksinkertaisesta monimutkaista. Kivaa on myös optimaalisten päällysteyhdistelmien yrittely. Pinaatti-kylmäsavulohi-mozzarella vei voiton ekana iltana, eilisen kunkussa oli yrttistä tomaattikastiketta, ranskankermaa, herkkutatteja ja itse "kuukuivattuja" tomaatteja.

Edellisessä tekstissä mainittujen mezehenkisten herkkujen seuraksi leivoin lauantaina perinteistä hiivaleipää. Taramasalata jouduttiin tekemään Kallen mätitahnasta. Voihan häpeä ja surkeus! Juurihan pääsin kehumasta, että mezekirjan ohjeet on hyvin sovellettu skandinaavivalikoimiin. Viininlehtikääryleet keräsivät mätitöhkää enemmän tykkäilyä osakseen, vaikka lehdet jäivätkin reilun puolen tunnin haudutuksella hiukka sitkaiksi. Niidenkin sisältä löytyi vehnää - bulguria tällä kertaa - seuranaan pinjansiemeniä, rusinoita, korianteria, sipulia, paprikaa, kanelia, oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria.

Yleisen riekkumisen ja parin pahemman rikkeen vuoksi Pätkän karkkipäivä oli peruttu. Lupasin pehmikkeeksi leipoa jotain. Pätkä toivoi suklaisia muffinsseja, isänsä jotain kauraista. Tein vanhaa ohjetta muokaten pehmeitä chocolate chip -kaurakeksejä, jotka olivat jotakuinkin toivejanojen leikkauspisteessä. Ja luvalla sanoen tosi hyviä!

Sunnuntain katsoin hyväksi aloittaa pannukakuilla ja mustikkasiirapilla. Kukaan ei voi olla aamukänkkä, kun rapeanpulleat sisältä ah-niin-valkoiset kakkuset nostetaan tulikuumina pöytään ja päälle lirutetaan isolla kauhalla vaahterasiirapissa kiehautettuja mustikoita. Tämä yhdistelmä voitti valitettavasti Fasun lauantaiset 17,20 euron arvoiset aamutarjoilut, vaikka seuran puolesta olikin ihanaa päästä pitkästä aikaa brunssikerhon kokoontumiseen.

Kehtaankohan tunnustaa, ettei yläkarppaus päättynyt vielä tähänkään? Jos sokerista ja vehnästä voi saada myrkytyksen, meillä kaikilla varmasti on se nyt! Oireita odotellessa... Sunnuntain lounas korvattiin L:n leipomalla kinuskikakulla. Mokkakreemillä täytetty kakku oli tehty A:n isoäidiltä perityllä sukureseptillä. On niin ilahduttavaa, kun ihmiset jatkavat sukujensa ruokaperinteitä. Ruoka on heti enemmän kuin ravintoa, kun elämä saa sen kautta jatkonsa myös sukupolvien ketjun muodossa. Ohjetta en halunnut edes udella. Tällaiset aarteet kuuluvat pidettäviksi perheissä.

RESEPTIT

Kuukuivatut tomaatit (Nigellaa soveltaen)

Halkaise pari rasiallista miniluumutomaatteja puolikkaiksi. Lado uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Valele muutamalla ruokalusikallisella oliiviöljyä. Ripota päälle suolaa, sokeria ja timjamia. Nosta 200-asteiseen uuniin, käännä lämpö heti pois ja anna tomaattien kuivua yön yli.

Pehmeät kaurakeksit suklaahipuilla

2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
0,5-1 dl sokeria
1 dl vettä
100 g sulatettua, jäähdytettyä voita
100 g tummaa suklaata hipuiksi hakattuna

Sekoita kuivat aineet ja suklaa. Lisää vesi ja voi. Sekoita tasaiseksi ilman turhaa vaivailua. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.